Sarjassa Uutisraivaaja-alumni selvitämme vanhojen finalistien ja voittajien kisamuistoja ja kysymme, mitä projekteille tapahtui kilpailun jälkeen.
Vuoden 2015 Uutisraivaaja-finalisti Topicalio kertoo yleisfiiliksen kilpailusta olevan todella hyvä. Tiimi kehitti paikallispolitiikkaan keskittyvää hyperlokaalia mediaa. Olavi Toivainen ja Sami Pippuri vastasivat kysymyksiimme, Topicaliossa mukana oli myös Lauri Svan.
Vuonna 2013 Uutisraivaaja-finaalissa mukana oli mm. projekti nimeltä Infogram. Mikko Järvenpää ja Alise Semjonova kertoivat projektin kuulumisia. Mukana oli hienoja uutisia: palvelu on vastikaan myyty Prezille. Kisatiimissä olivat mukana myös Uldis Leiterts, Raimonds Kaze, Kaspars Bankovskis, ja Andris Berzins.
Jututimme edellisen Uutisraivaaja-kierroksen alumni Timo Wrightia Little Brother -tiimistä. Miten kisa oikein menikään, ja mitä kavereille kuuluu nyt? Tiimissä olivat mukana myös Jukka Helin, James Nesfield ja Matti Tuominen.
Uutisraivaaja-alumni Annikka Mutanen kertoi Huuhkajat-tiimin finaalitaipaleesta vuonna 2011. Tiimiin kuului myös Susanna Niinivaara.
Naapurisopu, käyttäjien maantieteelliseen läheisyyteen perustuva mikroblogi, oli kisaamassa ensimmäisessä Uutisraivaaja-finaalissa vuonna 2011. Mitä tiimille nyt kuuluu? Torsti Schulz, Stefan Richter and Martin Richter vastaavat.
Tällä kertaa Uutisraivaaja-alumnissa on vuorossa ensimmäisessä Uutisraivaaja-finaalissa vuonna 2011 kisannut Murut. Jussi Pullinen, Tampereen yliopiston seuraava journalistiikan vierailijaprofessori, jakoi tiimin kokemuksia innovaatiokisasta.
Toimittaja ja mediayrittäjä Olli Sulopuisto osallistui ensimmäiseen Uutisraivaaja-kilpailuun vuonna 2011 kahdella eri projektilla. Omaradio oli Sulopuiston ikioma projekti, Faktat oikein -tiimiin kuuluivat myös Kimmo Mäkilä ja Janne Ikonen.
One of the former Uutisraivaaja finalists was team Influence Networks, Nicolas Kayser-Bril and Pierre Romera in the first competition in 2011. We found out what they have been up to since.