Mono No Aware -hankkeen kuulumiset lokakuussa 2021:

Olemme vihdoinkin lähestymässä kuvausten aloitusta. Pandemiatilanne Japanissa on kohenemassa, ja huhtikuusta asti lähes yhtäjaksoisesti jatkuneesta poikkeustilasta on luovuttu. Vaikka jatkuva odottaminen on ollut välillä uuvuttavaa, on se toisaalta antanut aikaa miettiä tarkasti mitä olemme tekemässä. Laajojen taustahaastatteluiden turvin tuntuu nyt siltä, että tunnemme kuvattavamme hyvin, vaikka etäisyys välillämme on huima. Rupeamme myös olemaan teknisesti valmiita, ja monet haasteista on jo selätetty. Tuntuu erikoiselta, että kuvaukset oikeasti kohta alkavat. Tätä elokuvaa on lähdetty kehittämään jo syksyllä 2019, mutta alun perin siihen liittyvä työskentely alkoi jo 2017, silloin tosin vielä varsin erilaisena elokuvana. Alkuperäisessä elokuvassa Fukushima ja sen tarinat olisivat olleet vain yksi episodi muiden joukossa, mutta ajan saatossa huomasimme, että Fukushiman tarinat itsessään ovat kokonainen elokuva.

Odottelu on myös antanut aikaa miettiä, miten voimme kertoa kuvattaviemme tarinat heidän kokemuksiaan erityisesti kunnioittaen. Haluamme tehdä kuvattavasta aktiivisen osallistujan ja kertojan. Katsojan pitää esimerkiksi pyytää kuvattavalta lupaa astua tämän entiseen kotiin. Elokuva ei ole interaktiivinen siinä suhteessa, että katsoja voi esimerkiksi klikata jotain, josta seuraa jotain muuta. Elokuvassamme kuvattavat reagoivat katsojan liikkeisiin, missä ja miten hän liikkuu, kenet hän kohtaa ja milloin jne. Haemme tarinankerrontaan tietokonemaailmasta tuttuja kerronnan tapoja. Aivan kuten tietokonepelissä – miten pelaaja suorittaa tietyt tehtävät tai mitä valintoja hän tekee – myös tässä elokuvassa katsojan toiminnat vaikuttavat siihen, millaisen version elokuvasta hän tulee kokemaan. Tavoitteenamme onkin, että eri reittejä elokuvan läpi tulee olemaan lukuisia. Enää tarvitsee siis vain kuvata elokuva!

Timo Wright, Mono No Aware

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment