RAREn kevääseen on mahtunut paljon jo tutuksi tulleen julkaisutoiminnan rinnalla. KUVA: RARE Media
Korona laittoi rarelaiset etätöihin heti yrityksen ensimetreillä, joka tuntui ainakin minusta hieman lannistavalta tavalta aloittaa. Lyhyen synkistelyn jälkeen ja heltyneiden rajoitusten myötä löysimme itsemme kuitenkin uudesta toimistosta Kalevan sydämestä Tampereelta. Toukokuu näyttikin jo valoisammalta, varsinkin kun siihen kuului hieno tilaustyö itse Valtioneuvoston kanslialta, jossa saimme tehdä sisältöä Nuorten Agenda2030-ryhmän kanssa. Perustimme myös TikTok-tilin ja aloimme kehittämään tarinankerrontaamme minuutin pituisten videoiden muotoon.
Muutoin tyhjentynyt kalenteri antoi tilaa uusille ideoille. Lähdimme esimerkiksi syventymään lähtökohtaiseen kuvatuotantoon ja haastatteluun: metodiin, jota olemme rakentaneet jo Uutisraivaaja-kilpailun finaalikaudella. Esimerkkejä sensitiivisemmän ja lähtökohtaisemman kuvaus- ja haastattelumetodin tuloksista voi löytää Instagramista, TikTokista ja Facebookista sarjoissa Good Activism ja Representation Matters.
Halusimme syventyä myös vastuulliseen yrittämiseen ja lähdimme tekemään yhteistyötä muotoilija Mervi Koistisen kanssa. Useiden brainstorm-sessioiden lopputulemana syntyi Seittemäntoista-niminen kokonaisuus, jossa tulemme tuottamaan vaikuttavuuskampanjan jokaisesta Agenda2030 -listan 17 tavoitteesta. Kokonaisuuden myötä haluamme tuottaa ennennäkemätöntä sisältöä, jotka ovat tuotettu journalistisesti, viihdyttävästi ja helposti saavutettaviin formaatteihin. Ensimmäinen “7: Puhdasta ja edullista energiaa” – tavoitteesta tuotettu kokonaisuus syntyi seuraavasti:
Talvella kuulin Tampereen yliopiston kurssista, jossa journalistiikan ja näyttämötaiteen opiskelijat opiskelivat yhteiskunnallista vaikuttamista tekojen kautta. What the F*rtum -nimisessä projektissa opiskelijat ostivat Fortumin osakkeita, jotta he voisivat osallistua yhtiökokoukseen ja vaatia siellä toimia liittyen Fortumin tytäryhtiön Datteln 4 -hiilivoimalan liittyen.
Toisin sanoen, vaatimuksena oli uuden hiilivoimalan avaamisen peruminen, sillä hiilivoima luonnollisesti saastuttaa ympäristöämme. Asia tuntui hyvinkin yksinkertaiselta, mutta kuullessani yliopiston projektista en osannut oikein muodostaa mielipidettä asiasta.
Aiheesta kuin aiheesta minulle kuitenkin herää aina kysymys: “Miksi olemme tässä pisteessä ja mitkä asiat ovat siihen vaikuttaneet?”
Alkoi kuumeinen googlettelu. Artikkeleiden lukemisen lisäksi otin yhteyttä energiatalouteen perehtyneisiin insinööreihin, joiden uskoin tietävän asiasta keskivertoa enemmän. Luulin saavani näiden keskusteluiden myötä yksinkertaisen kuvan asiasta, mutta nämä keskustelut monimutkaistivat ymmärrystäni, koska kyseiset henkilöt kyseenalaistivat Saksan poliittisia päätöksiä liittyen energiantuotantoon. He eivät tuominneet Fortumin toimintaa suorilta käsin, koska kertoivat, ettei se ole välttämättä järkevää ottaen huomioon Saksan energiapolitiikan.
Sitten sattuma astui peliin.
Satuin työskentelemään eräänä päivänä Helsingissä, koska teimme yhteistyötä Docpoint-festivaalin kanssa ja olin illalla osallistumassa siellä Kelet-dokumenttielokuvan ensi-iltaan. En ollut moneen vuoteen viettänyt päivää yksin pääkaupungissa, joten ajattelin lounaalla verestää muistoja syömällä Kaivopihan UniCafe-opiskelijaruokalassa, jossa söin usein asuessani opiskelijana Helsingissä. Olen lounastaessani introvertti, enkä hakeudu kenenkään seuraan. Sain nauttia ylhäisestä yksinäisyydestä kuitenkin vain hetken, kun seuraani istuutui seuraa kaipaava, joka alkoi heti tekemään kanssani tuttavuutta. Olin hieman raivoissani, etten saanut kuunnella musiikkia ja nauttia ruoasta yksinäni, mutta minut on kasvatettu keskiverto kohteliaaksi ja kunnioittamaan itseäni vanhempia henkilöitä.
Henkilö kertoi tulleensa UniCafeseen seuraamaan, mitä nuoret puuhailevat ja tietenkin syömään suhteellisen edullista lounasta. Hän kysyi minulta suoraan, että olinko opiskelija. Vastasin, että minulla roikkuu gradu ja tällä hetkellä keskityn mieluusti päätoimittamiseen juuri perustamassamme yrityksessä. Kerroin myös olevani kotoisin Tampereelta ja opiskelevani nykyisen kotikaupunkini yliopistossa. Kohteliaisuudesta tietenkin kysyin, missä minua haastatteleva henkilö työskenteli. Hän kertoi työnantajakseen Fortumin ja kertoi työskentelevänsä yhtiön alaisessa startupissa. He loivat maailman ensimmäistä markkinapaikkaa, jossa käydään kauppaa hiilidioksidin poistolla ilmakehästä. Tyyppi oli siis hyvällä asialla, mutta tapani mukaan läväytin pöytään jotain provosoivaa:
“Ai Fortum. Meidän eräs nuori toimittaja juuri kertoi, että he aikovat yliopiston kurssilla ostaa Fortumin osakkeita osallistuakseen yhtiökokoukseen. Ilmeisesti aiheena on Fortum ja sen omistama Uniper. Vissiin Datteln 4 -hiilivoimala ei ole mikään hyvä juttu.”
Minun tilannetajuni ei ole koskaan ollut parhaimmistoa, mutta nyt taisin ylittää itseni. Naisoletettu tuntui hieman närkästyneen, mutta jatkoi kuitenkin kanssani jutustelua. Hän kommentoi, tietenkin epävirallisesti, että tilannetta voisi verrata hänen teini-ikäisen poikansa kodista omaan ensimmäiseen kotiin muuttoon ja itsenäistymiseen:
“Kun kysyn nuorelta pojaltani muuton hetkellä, että voisiko hän ottaa vastuulleen puhelinlaskunsa, niin vastauksena on: “Tietenkin, olenhan nyt aikuinen ja itsenäinen”. Mutta kun kysyn, että haluaako hän kompensoida auton käyttöään osallistumalla vakuutusmaksuihin, niin saan vastaukseksi: “Se onkin hankalaa, kun on niin paljon maksettavaa ja minun pitää päästä jaloilleni”.”
Tämän vertauskuva pyrki siis selittämään sitä, että Fortum ei siis pystynyt maksamaan heti hiilineutraaliuden hintaa ja matka siihen tulisi kestämään hetken. Eli yhtiö tulisi siis saastuttamaan siihen saakka, kunnes hiilineutraalius on mahdollista.
Ennen yhteisen lounashetken päätöstä naisoletettu kannusti minua siihen, että Uniperin sijaan meidän “nuorten” olisi hyvä keskittyä siihen, miten materiaalivirrat muutettaisiin hiilineutraaleiksi. Se olisi tärkeää, koska naisoletetun mukaan varsinkin me nuoret olemme niin lahjakkaita ylikuluttamaan.
UniCafen kasvisruoka oli jämähtää kurkkuuni. Tunsin tietenkin ilmastoahdistuneena toimittajana ja nuorena todellista ahdinkoa siitä, että olen lahjakkaasti ylikuluttanut rakkaan maapallomme varantoja. Olin juuri ollut aurinkolomalla Kanarialla ja vaikka kuinka pyrin kuluttamaan vastuullisesti, niin en ole varmastikaan lähellekkään vastuullinen. Tuo naisoletettu oli päässyt kommentillaan niin sanotusti ihoni alle, jonka myötä olin yhä enemmän hämmentynyt Uniperista ja Fortumista.
Aikaa kului. Sitten tapahtui taas jotain odottamatonta.
Tapasin eräissä juhlissa Fortumilla työskennelleen energiatekniikan insinöörin, joka oli lähtenyt lätkimään yhtiöstä, koska Fortumin Uniper-kaupat eivät vastanneet hänen arvojaan. Roosa Niemisestä tuntui, että vaikka työyhteisö oli rakas, niin yhtiön viestintä oli yhtiön toimien vastaista. Hän oli lahjakas energiatalouden insinööri, mutta päätti tehdä jotain aivan muuta, koska hän vastusti hiilivoimaa.
Se, mitä olin Unicafessa Fortumin työntekijältä kuullut oli Roosan mukaan juurikin retoriikkaa, jota Fortum käytti pyrkiessään ohjaamaan huomiota toisaalle hiilivoimasta. Hän teki selväksi, että hän ei ymmärrä, miksi juuri valtio-omisteisen Fortumin olisi harjoitettava saastuttavaa liiketoimintaa. Kirsikkana kakun päällä yritys maalasi itsestään ekotietoista kuvaa vihreänä edelläkävijänä.
Tuon illan jälkeen olin varma, että tämä olisi tärkeä aihe, johon täytyisi reagoida jotenkin. Minulla oli vahva tunne siitä, että Fortum harjoittaa uudenlaista kolonialismia, joka maksaa ilmakehämme saastumisen ja lopulta ekosysteemimme romahtamisen yhdessä muiden suurten saastuttavien toimijoiden kanssa. Mieleeni nousi kysymys:
Oliko Suomen tehtävä ottaa osaa tähän?
Sitten tapahtui taas jotain odottamatonta, mutta tällä kertaa globaalilla tasolla. COVID-19 sulki maamme rajat ja erotti ihmiset toisistaan, laittamalla meidät työskentelemään koteihimme tartuntojen pelossa. What the F*rtum? -projekti hyytyi Fortumin peruessa yhtiökokouksen, joka oli määrä järjestää Finlandia-talossa 17.3.2020. Myös Tampereen yliopisto sulki ovensa, jonka myötä sosiaalinen etäisyys lamaannutti projektin. Olin varma, että tähän päättyisi potentiaalinen yhteistyömme liittyen Fortumiin.
Olin kuitenkin unohtanut, kuinka resilienttiä väkeä ympäristöaktivistit ovat.
Kevään edetessä ja koronatartuntojen laskiessa uskaltauduin kävelylle ystäväni Mirka Kinnusen kanssa. Hän on kuvataiteilija ja pitkän linjan ympäristöaktivisti, joka oli jo teini-iässään 90-luvulla jakanut McDonaldsia ja lihan tehotuotantoa vastustavia flyereitä ympäri kyliä. Mirka toimi aktiivisesti Elokapinassa (Extinction Rebellion), joka on ympäristön hyväksi suoraa väkivallatonta toimintaa tuottava liike. Mirka näytti minulle materiaalia vuoden 2020 maaliskuussa Tampereen keskustorilla järjestetystä performanssista, jossa mustiin pukeutuneet elokapinalaiset seisoivat surunilmauksena paikoillaan, pidellen syleissään Fortumin yritystoiminnasta faktoja täyttäviä laattoja.
Olin syvästi vaikuttunut Mirkan ja aktivistien vapaaehtoistoiminnasta. Mustat hautajaisvaatteet kertoivat tilanteen vakavuudesta ja pettymyksestä Fortumin yritystoimintaa kohtaan. Mirka kehoitti minua tulemaan paikalle seuraavaan performanssiin, joka järjestettäisiin 20.4.2020 Tampereella Koskikeskuksen edessä. Tuolloin he aikoivat vapauttaa itsensä symbolisesti fossiilienergian kahleista, riisumalla mustat, hiilen peittämät vaatteet värikkäiden vaatteiden päältä.
Tämä performanssi herätti vahvan tunteen siitä, että minun olisi tuotettava tietoa aiheesta RARElle. Voisin mennä taltioimaan performanssia ja jakaa videokuvaa siitä mediassamme. Otin yhteyttä Roosaan, joka lupasi antaa minulle haastattelun. Hän kertoi mielipiteistään ja menneisyydestä Fortumiin liittyen hyvin avoimesti.
Tiedon yhteen parsiminen tuntui vaivattomalta, koska olin ottanut selvää asiasta jo koko kevään ajan. Nyt olisi tuotettava tiivistä sisältöä nuorille. Tähän minulla oli aikaa noin viikko ja käteni tärisivät hieman innosta ja hieman pelosta. Tunnen itseni noviisiksi toimittajana, päätoimittajana ja kirjoittajana, joten Fortum ja Uniper tuntuivat olevan valtava pala kakkua. Epäilin itseäni ja kykyäni hahmottaa asiaa, jota en olisi osannut kommentoida noin puoli vuotta sitten sanallakaan.
Jutun julkaiseminen Instagramin storyssa tuntui nostavan sykkeeni kahteensataan. Jännitystäni kuitenkin purki erään seuraajan palaute:
“Kiitos vielä ihan sairaasti tästä tiivistyksestä! Tätä aihetta koskevat artikkelit muualla on ollut aina jotenkin tosi raskaita ja pitkiä lukea ja lopulta asia on jäänyt hieman epäselväksi aina. Tää on selkeesti niin hyvä tapa esittää uutisia meille nuorille jotka on tottunut imemään tietoa sosiaalisen median kautta! Tiiviisti, mutta kuvailevasti ja tunteellisesti ✊🏼 Toivottavasti RAREsta tulee vielä suuri kaikkien tuntema media ❤️✨.”
Nämä sanat olivat suuri kohteliaisuus yritykselle, joka oli ollut tuolloin pystyssä puolisen vuotta. Olin myös kirjoittajana onnellinen, että pystyin avaamaan itsellenikin vaikeaa asiaa muille ymmärrettävällä tavalla. Jutun julkaisun myötä minulle tuli myös vahva tunne siitä, että nuoret haluavat kuulla energiataloudesta ja niihin liittyvistä päätöksistä. Niistä asioista, jotka ovat perinteisesti ajateltu olevan liian tylsiä tai vaikeasti ymmärrettäviä. Energiantuotanto on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia.
Aloitimme samoihin aikoihin jo aiemmin mainittua Seittemäntoista-kokonaisuuden suunnittelua, jonka suunnittelupäivässä saimme idean jatkaa aiheen parissa. Päätimme lähestyä aihetta toisella tavalla: Haastoimme suomalaiset räppärit haastamaan Fortumin räppibattleen. Tavoitteena oli nostaa esiin kysymyksiä yhtiön markkinoinnista ja viestinnästä, joka pääasiallisesti tuo esiin Fortumin vihreät arvot ja perustelee hiilivoiman realismilla. Halusimme tuoda esiin myös sen, että ilmastonmuutos on realismia ja asia, johon täytyy reagoida nyt. Fossiilisista energiamuodoista täytyy luopua mahdollisimman pian.
What the Fortum?! -haasteeseen osallistuivat rap-artistit J. Kvalia (vas.), Adikia, Paleface ja FAIA. Hanke tehtiin yhteistyössä Greenpeacen ja What the F*rtum -kollektiivin kanssa. KUVA: RARE Media
Saimme mukaan upeita artisteja, jotka toivat esiin omia ajatuksia Fortumin toiminnasta. Oli mahtavaa saada mukaan J. Kvalia, Adikia, Paleface ja FAIA. Räpit keräsivät miltein 50 000 katselukertaa ja herättivät paljon keskustelua. Olen tyytyväinen siihen, miten paljon aihe tuntuu kiinnostavan nuoria seuraajiamme. Tämä kannustaa jatkamaan työtä muiden kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Tuntuu siltä, että olemme oikeilla jäljillä!
Haasteen räpit ovat löydettävissä Instagram-, Facebook- ja TikTok-tileillämme @rareonkova. Fortum myös vastasi haasteeseen, juttukokonaisuus siitä on julkaistu blogissamme rareonkova.com/whatthefortum.
Kesämme on ollut siis täynnä uuden oppimista, kehittämistä ja itsemme haastamista. Vauhti ei kuitenkaan tule hyytymään seuraavina kuukausina, päinvastoin. Tulevana syksynä aiomme keskittyä julkaisutoimintamme ja edellä mainittujen hankkeiden rinnalla Youtube-kanavan perustamiseen, uusien ansaintamallien demottamiseen ja mielenkiintoisiin projekteihin yhdessä uusien yhteistyökumppaniemme kanssa. Seuraa meidän matkaa someissa @rareonkova.
Kirjoittaja on RAREn päätoimittaja Orna Ben Lulu.
