RARE etsimässä uusia työskentelytapoja internetissä. Kuvassa päätoimittaja Orna Ben Lulu. Kuva: RARE
Alkanut vuosi on ollut RARElle intensiivinen. Uutisraivaajan voitto mahdollisti meille uuden alun yrityksenä ja toiminta on muuttunut päivittäiseksi sen myötä. Löysimme työtilat Tampereen keskustasta, joka on tuonut ihan uutta fiilistä työskentelyyn. Voitto toi mukanaan myös paljon näkyvyyttä mediassa ja ensimmäiset kuukaudet annoimme paljon haastatteluja, puhuimme erilaisissa tilaisuuksissa Y- ja Z-sukupolvien mediasta ja osallistuimme työpajoihin. Näkyvyyden kautta sähköpostiin on virrannut myös mukavasti erilaisia yhteydenottoja ja uusia yhteistyökuvioita rakentui ja rakentuu edelleen.
Kilpailun loppukirin aikana viime syksynä erityisesti minä ja päätoimittajamme Orna painoimme RAREa päivittäin ja touhusimme niin kovaa vauhtia, että päätä huimasi. Nyt keväällä tekemisessä on ollut samanlaista henkeä, mutta tällä kertaa mukana on ollut muitakin tiimin jäseniä, joilla on ollut mahdollisuus tehdä RAREa päivätyönään. On ollut palkitsevaa nähdä, miten into tekemisestä leviää ympärille ja miten usko työmme potentiaaliin tuntuu kasvavan jatkuvasti monen tiimiläisen mielessä. On ollut myös mukavaa jakaa arkea useamman ihmisen kanssa.
Tasaisesti kiihtyvän tahdin suunta kuitenkin muuttui, kun COVID19 pisti maailmankirjat uusiksi. Maaliskuun alussa olimme toteuttamassa jo vuosia suunnitteilla ollutta, Namibiaan sijoittuvaa punk-dokumenttia. Pitkät pohdinnat hankkeen mahdollisista vaikutuksista ilmastoon ja toisaalta yhteiskuntaan oli käyty, lentoliput ja majoitukset oli varattu, kalusto vuokrattuna, alustava käsikirjoitus koossa ja tyypit kontaktoituna – kaikki oli siis valmiina. Kuitenkin lentoja edeltävänä viikkona Suomessa astuivat voimaan ensimmäiset koronan myötä tehdyt rajoitukset ja päädyimme raskain mielin siihen, että hankkeen toteuttaminen nykyisessä tilanteessa olisi täysin vastuutonta. Myös useammat juttusarjamme jäivät tauolle, sillä niissä hyvin oleellisessa osassa oli valokuvaus, jonka toteuttaminen kuitenkin nykyisten rajoitusten valossa olisi eettisesti kyseenalaista. Keväälle suunniteltu kampanja ja pienimuotoinen tapahtuma laitettiin pöytälaatikkoon parempaa hetkeä varten. Siirryimme työhuoneelta koteihimme läppäreiden ja videopuheluiden äärelle.
Tavallaan voisi ajatella, että tällainen tilanne lamaannuttaisi meidät. Yksi sisällöntuottajamme pohti sähköpostikeskustelussamme, että onko nyt se kuuluisa vittujen kevät. Moni asia, jonka eteen oli nähty kovasti vaivaa, jäi tauolle ja monet suunnitelmat menivät ihan uusiksi. Eräs iäkkäämpi tuttavani tokaisi minulle kadulla sattumalta törmätessämme, että “te ootte varmaan kaikki työttömiä nyt”.
Tilanne on kuitenkin aika päinvastainen: Poikkeustilan myötä lähdimme pohtimaan videopalavereissa, mitä me silti voimme tehdä. Olemme hyvin onnekkaassa tilanteessa, sillä toimintaamme turvaa rahoitus ja tuntuisi hölmöltä vain jäätyä, kun siihen ei ole syytä. Voimme miettiä arkiset rutiinit ja jo vakiintuneet toimintamallit uusiksi ja kysyä, miten teemme vastuullista mediaa tällaisena aikana? Meillä on kuitenkin välineet tekemiselle ja digitaalisen median laboratoriona voimme ottaa tilanteen ainutlaatuisena mahdollisuutena olla luovempi kuin koskaan: Mitä meidän ja muiden kovalevyjen syövereistä löytyy? Keillä voisi olla kiinnostavaa sanottavaa nykyisestä tilanteesta? Mitä voimme oppia kriisistä? Miten tuottaa uutta sisältöä ja työllistää muita nuoria tekijöitä ilman, että kenenkään tarvitsee poistua kotoaan?
Tähän mennessä sosiaalisen välimatkan ottaminen on sujunut yllättävän hyvin. Itse videopuheluiden itsepäisenä vastustajana olen löytänyt kyseisestä kommunikaation muodosta jotain kätevää ja mielenkiintoista – voin olla palaverissa ilman housuja ja myöhästymisten keskimääräinen pituus on vaihtunut minuuteiksi kymmenistä. Suhteellisen yksitoikkoiseksi muuttuneet päivät antavat tilaa itse sisältöjen tekemiselle ja erilaisille kirjoitus- ja suunnittelutöille, jotka ovat kääntäneet mukavasti entistä, palaverista toiseen säntäilevää työtahtia enemmän pohdiskelevaksi ja omiin rytmeihin nojautuvaksi. Näistä huolimatta pääni on ollut myös hajoamispisteessä useaan otteeseen ja pysähtyminen on tuntunut erittäin tukalalta töiden ulkopuolella. Mutta nyt kun ajattelen, on kai parempi pysähtyä nyt ja kääntyä itseensä kuin porhaltaa menemään ja jättää asioiden käsittely myöhemmäksi. Sen minkä taakseen jättää ja silleen.
Mitä siis korona-ajan poikkeustila on antanut RARElle tähän mennessä? Mielenkiintoisia uusia projekteja, useita yhteydenottoja nuorilta tekijöiltä, uusia tuulia strategiaan (tästä lisää myöhemmin, kun visio on testattu) ja tärkeää itsereflektiota niin yhteisestä tekemisessä kuin henkilökohtaisella tasolla.
Viime viikonloppuna laittauduin, menin bilettämään Habbo-hotelliin yhdessä työkavereiden kanssa ja osallistuin drag-klubille Instagramissa. Ehkäpä tästäkin voi syntyä jotain enemmän tai vähemmän merkityksellistä sisältöä.
Kuvakollaasi rarelaisten illanvietosta internetissä. Kuvissa päätoimittaja Orna Ben Lulu ja toimitusjohtaja Vilma Rimpelä. Kuva: RARE
Kirjoittaja on RAREn toimitusjohtaja Vilma Rimpelä.
