Sarjassamme Uutisraivaaja-alumni selvitämme vanhojen UR-finalistien kisamuistoja. Tuomo Hopia päivittää vuonna 2019 kisanneen Comcomin kuulumiset. Hopian lisäksi Comcomiin kuuluvat Niko Lehtovirta ja Tomi Mäkelä.
Mitä projektille ja tiimiläisille on tapahtunut Uutisraivaajan jälkeen?
Projekti on tällä hetkellä talviunilla. Koronan johdosta kaikki yhteistyöneuvottelut menivät jäihin. Koska laskut pitää kuitenkin maksaa, teemme tällä hetkellä töitä IT-alalla.
Mitä teille on jäänyt päällimmäisenä mieleen Uutisraivaajasta, millainen kokemus se oli?
Kilpailu oli kokemuksena intensiivinen ja kokonaisuudessaan erittäin hyvin järjestetty. Finalistit saivat valtavasti tukea mentoreilta, jotka ottivat henkilökohtaiseksi tehtäväkseen auttaa kehittämään konsepteja. Monista muista innovaatiokilpailuista poiketen, järjestäjänä HS-säätiö panosti merkittävästi myös itse konseptien markkinointiin – etenkin finalistitapahtumassa.
Vaikka kyseessä olikin kilpailu, auttoivat kilpakumppanit myös toisiaan estottomasti. Uutisraivaajasta jäi aikaansaava, mutta yhteisöllinen kuva. Toivommekin, että kilpailun ympärille saadaan tulevina vuosina kehitettyä kokonaisvaltaisempaa media-alan innovaatioekosysteemiä.
Millainen vaikutus kilpailulla oli urapoluillenne ja ammatilliseen asenteeseenne?
Finalistikauden ponnisteluissa tuli koettua, että Suomessa pienetkin startup-yritykset pystyvät lähestymään ja tekemään yhteistyötä suurten mediatalojen kanssa saumattomasti. Kehitystyöstä kirjoittaminen Uutisraivaaja-blogiin jo projektin aikaisessa vaiheessa auttoi meitä opettelemaan viestintää ja markkinointia, josta oli myöhemmin hyötyä mediayhtiöiden kanssa neuvoteltaessa.
Kilpailu oli tiimillemme eräänlainen tulikaste startup-maailmaan. Kaikki finalistikauden opit ovat suoraan hyödyllisiä urallamme sekä antavat loistavan pohjan pian jatkaa siitä mihin jäimme.
Miten Uutisraivaaja ohjasi innovointianne, olisiko projekti toteutunut ilman kisaa?
Uutisraivaajan ansiosta saimme tiimin kasaan. Kilpailu toi aivan uudenlaista selkeyttä ja suuntaa itse projektille. Mentoroinnin johdosta kuva Suomen mediakentästä selkiytyi ja löysimme ensimmäisen käyttäjän tuotteellemme. Aikataulutettu finalistikausi pakotti keskittymään lyhyen aikavälin olennaisiin toimenpiteisiin, mikä oli pelkästään positiivinen asia.
Projektia olisi tuskin saatu näin paljoa eteenpäin näin lyhyessä ajassa ilman mentorien ja HS-säätiön tukea Uutisraivaaja-kilpailun aikana.
Tärkein oppi Uutisraivaajasta
Kilpailu osoitti, että pienikin motivoitunut tiimi pystyy saamaan paljon aikaan lyhyessä ajassa. Kun osaa pyytää apua, muodostuu ympärille nopeasti kyvykkäiden ihmisten joukko, joiden kanssa suuretkin tavoitteet pystyy pilkkomaan yhdessä voitettaviksi pieniksi välietapeiksi.