Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun voittaja RARE saa 250 000 euroa kehitysrahaa. Uusi media haluaa tavoittaa nuoria journalismin keinoin. Kaikkien finalistien taso oli korkea Uutisraivaajan viidennellä kaudella.
Helsingin Sanomain Säätiön järjestämän Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun voittajaksi on valittu RARE. RARE on uusi nuorten nuorille tekemä media, joka tuottaa journalismia nuoria kiinnostavassa muodossa, esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa ja tapahtumina. Työtä ohjaavat kestävän kehityksen tavoitteet.
”RARE on rakentamassa poikkeuksellisella tavalla sukupolvikokemusta median keinoin. RARE heijastaa nuorten muuttuvaa maailmankuvaa ja valitsee journalistisen lähestymistavan asiayhteyden ja kohderyhmän mukaan. Tämä muistuttaa tapaa, jolla Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti syntyi 130 vuotta sitten – tietyssä asiayhteydessä tiettyjä kohderyhmiä varten”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.
Uutisraivaaja-voittajana RARE saa hankkeen jatkokehittämiseen 250 000 euroa. Tiimiin kuuluvat Vilma Rimpelä, Orna Ben Lulu, Hilma Toivonen, Matias Rogers, Jan Huhtanen, Atro Lamppu, Miikka Rekola, Joona Muistola ja Saara Tuominen. Median tausta on Tampereella.
Kilpailun neljä muuta finalistia olivat Comcom, Kansalaiskide, Moniäänisyysmittari ja Voconaut. Kaikkien finalistien taso oli hyvin korkea, ja tiimit etenivät vahvasti kauden aikana. Voittajan näkemyksellisyys sekä kunnianhimon ja tekemisen taso vakuuttivat kuitenkin tuomariston. Voittaja julkistettiin keskiviikkona 23. lokakuuta Helsingin Musiikkitalossa järjestetyssä tapahtumassa.
Kilpailu tiedonvälityksen kehittämiseksi
Uutisraivaaja-kilpailussa tavoitteena on tukea ideoita, jotka kehittävät journalismia tai laajemmin tiedonvälitystä. Helsingin Sanomain Säätiö on järjestänyt innovaatiokilpailua vuodesta 2010 lähtien.
Nyt päättyneelle viidennelle kilpailukaudelle hakemuksia tuli kaikkiaan 55. Tuomaristo valitsi finalistit viime maaliskuussa. Kukin tiimi sai finalistikaudelle 10 000 euron siemenrahan. Runsaan puolen vuoden ajan he testasivat ideansa toimivuutta ja veivät projektejaan mahdollisimman pitkälle. Kehitystyössä tukena on ollut myös mentoreita.
Uutisraivaajan ovat aiemmin voittaneet Scoopinion, Long Play, Kuka, Lucify, Frameright ja Tripsteri.
Lisätiedot:
Vilma Rimpelä, RARE, 040 5070667, vilma.rimpela(a)hotmail.com
Tanja Aitamurto, Uutisraivaaja-kilpailun koordinaattori (haastattelupyynnöt ks. alla)
Anna-Mari Hänninen, viestintäkoordinaattori, HS-Säätiö, 050 5466493, anna-mari.hanninen(a)hssaatio.fi
Lue lisää Uutisraivaaja-kilpailusta
Voittajat ja finalistit 2010–2019
RAREn kirjoitukset Uutisraivaaja-blogissa