Tässä on RARE. Kuvassa tiimin jäsenet: ylärivissä Miikka Rekola (vas.), Matias Rogers, Jan Huhtanen ja Hilma Toivonen, alarivissä Vilma Rimpelä (vas.), Orna Ben Lulu, Atro Lamppu ja Joona Muistola. Kuva: RARE Media.
RARE Media syntyi valokuvista, sattumanvaraisesta kohtaamisesta, makuuhuonetyöhuoneista ja kameroita rakastavista nuorista tamperelaisista.
Tässä blogissa kerromme, kuinka rakennamme uudenlaista mediaa nuorilta nuorille.
Kun O tapasi Veen
Lahden Aleksanterinkadun ensimmäisessä korttelissa perjantai-iltapäivänä 22.12.2017. Harvoin pystyn määrittämään ajankohtaa näin tarkasti.
Tuona iltapäivänä odottelin äitiäni, joka istui vakikampaajansa käsittelyssä. Tapaisimme joululomalla paljon sukulaisia, joten tukka oli saatava kuosiin. Tylsistyneenä lähdin tappamaan aikaa kotikaupunkini kaduille, joilta tapani mukaan harhailisin kirjastoon. Aleksanterinkadun nurkalla kuitenkin havahduin kivijalkaan, joka oli ennen toiminut kirpputorina. Tunsin oitis vetoa astua sisään entiseen liiketilaan, jonne Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen opiskelijat olivat rakentaneet näyttelyn.
Valokuvien ilmaisu oli hyvin erilaista, mihin olin itse lehtikuvaajana tottunut. Olin hyvällä tavalla hämmentynyt ja halusin tietää, mistä on kyse. Gallerian laidalla istui nuoria valokuvaajia, joiden pariin kävelin varovaisesti. “Muotsikkalaiset” ovat kuuluisia viileästä asenteestaan ja mustista vaatteista, joten luonnollisesti olin hieman varautunut.
Tämä oli kohtalokas hetki, jona tutustuin valokuvaaja Vilma Rimpelään. Seuraavat viisi minuuttia olivat hämmentäviä. Avauduimme toisillemme heti, aivan kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään.
Vilma kertoi heti asuvansa Lahdessa, mutta olevansa kotoisin Tampereelta. Olin itse taas aloittanut samaisena syksynä visuaalisen journalismin maisteriopinnot Tampereen yliopistossa, jonka vuoksi olin muuttanut Vilman kotikaupunkiin. Kävi ilmi, että kummallakin oli Tampereella musiikki- ja media-alalla työskentelevät puolisot ja alalla työskenteleviä ystäviä. Totesimme heti, että olisi mahtavaa, jos meidän kaltaisilla media-alan nuorilla työntekijöillä olisi Tampereella yhteiset työtilat.
Tunsimme toisistamme todella hyviä viboja ja sovimme, että treffaisimme porukalla Tampereella joulun jälkeen.
Sitten vihdoin koitti vuoden 2018 tammikuun toinen lauantai. Kuusi henkilöä istuutui edesmenneen Ravintola 931:sen nurkkapöytään. Vilma oli tuonut näytille puolisonsa Janin, jonka myötä mukaan liittäytyivät pariskunnan lähimmät työkaverit Atro ja Joona. Oli selvää, että meitä yhdisti voimakkaasti samalla alalla työskentely ja halu saada työhuoneemme ulos makuuhuoneistamme.
Keskustelun edetessä huomasimme, että meitä yhdisti myös samanlaiset elämänarvot ja ambitiot tuottaa merkityksellistä mediaa ja kulttuuria. Kuin ihastunut teinityttö päätin heti kertoa kiinnostuksestani:
“Mitäs jos perustettaisiin media?”
Odotin aika jännittyneenä, miten uudet tuttavani tähän reagoisivat. Yllätyksekseni muutaman sekunnin jälkeen homma olikin sovittu. Perustamme audiovisuaaliseen sisältöön ja kulttuuriin keskittyvän median, jonka toimituksesta tulisi työtilat nuorille toimittajille, valokuvaajille ja videotuottajille. Mediassa voisimme julkaista juuri sellaista sisältöä, jota halusimme tuottaa ja jonka olemassaoloa kaipasimme suomalaisessa mediakentässä. Olimme niin innoissamme, että happi tuntui loppuvan. Tamperelaiset eivät hidastele, ajattelin hengästyneenä.
Kävellessämme Miikan kanssa tapaamisesta kotiimme Pispalaan päämme leijailivat yläilmoissa, mutta samaan aikaan jalkamme olivat kauhusta kankeat. Mihin juuri olimme sotkeneet itsemme? Miten voisimme toteuttaa jotain näin grandioottista asiaa, jossa niin monet ovat jo epäonnistuneet?
Oli kuitenkin selvää, että olimme juuri saaneet neljä uutta ystävää, joiden inspiroivan innostunut läsnäolo tuntui turvalliselta ja samaan aikaan jännittävältä.
Kun RARE realisoitui
Aleksanterinkadun kolmannessa korttelissa keskiviikkoiltana 24.3.2019, tällä kertaa Tampereella kylläkin. Oli täysikuu ja mulla oli epätodellinen olo.
RARE oli menossa seuraavana päivänä innovaatiokilpailu Uutisraivaajan pitchaustilaisuuteen. Sen perusteella valittaisiin kilpailun finalistit. Viimeiset kaksi viikkoa olemme kuumeisesti Ornan ja tuottajamme – ja äärimmäisen rakkaan ystäväni – Hilman kanssa puhuneet, suunnitelleet ja kirjoittaneet RAREsta. Meidät oli kutsuttu esittelemään ideaa Uutisraivaajan tuomaristolle ja tehtävänämme oli kirkastaa visiotamme parhaan kykymme mukaan. Useat illat olivat kuluneet maanisen kollektiivisen kirjoittamisen, ahdistukseen uppoamisen ja intensiivisten naurukohtausten merkeissä. Kukaan meistä ei ollut tehnyt mitään vastaavaa aiemmin ja olimme kauhuissamme.
Tuona täysikuisena keskiviikkoiltana oli viimeinen tilaisuutemme harjoitella pitchausta yhdessä. Orna ei päässyt osallistumaan isoisänsä hautajaisten vuoksi, joten vedimme setin kaksin Hilman kanssa. Mantrasimme esitystä uudelleen ja uudelleen olohuoneeni lattialla, otimme aikaa ja kumppanini Jan kannusti sohvalla. “Me päästään siihen finaaliin, uskokaa mua”, hän sanoi. Emme uskoneet ja jatkoimme mantraamista. Mulla oli silti sellainen epämääräinen tuntemus siitä, että jotain isoa olisi tapahtumassa pian.
Tammikuusta 2018 lähtien olimme kehitelleet RAREa eteenpäin ja tiimimme rakentui. Ideamme kirkastui apurahahakemuksessa. Syksyllä break dance -opettajani Leo kertoi Tampereen lähikunnassa Nokialla olevan joen ympäröimä saari, jossa on vanha tehdas, jonka ovat täyttäneet luovan alan tekijät. Kertoi siellä olevan työhuoneita. Soitin tanssitunnin jälkeen Ornalle ja hän oli myös kuullut Tehdas 108:sta. Saimme mielenkiinnon leviämään koko tiimiimme ja muutamia viikkoja myöhemmin RARE löysi lempeän ja inspiroivan kodin Tehdassaaren 108:sta. Seuraavaksi vastaan tuli Hesarin mainos Uutisraivaajasta ja näin pääsemmekin takaisin tähän hetkeen.
Seuraavana aamuna h-hetki oli käsillä. Meitä edeltävän pitchauksen aikana kyykkäsimme Hilman kanssa salin ulkopuolella, jotta saimme ajatuksia edes vähän pois nousseesta sykkeestä ja kylmästä hiestä selkäpiissä. Itse esityksestä muistan Janin ja Atron kannustavan läsnäolon yleisössä ja sen, että se tuntui hyvältä. Oli oikeasti aika vapauttavaa päästä puhumaan meistä ja meidän ideasta muillekin kuin omalle jengille uudelleen ja uudelleen. Esityksen jälkeen itsekritiikki ja yliajattelu kuitenkin valtasivat minut. Onneksi seuraavana aamuna tuli onnellisia uutisia. Soitin Hilmalle, ja emme meinanneet saada sanaa suustamme kyynelten seasta.
Finaaliin pääsy realisoi meidän koko tiimille, että RARE tulee tapahtumaan. Seuraavana maanantaina infotilaisuuteen pääsi koko porukka, lukuunottamatta rakasta jäsentämme Saaraa, joka on mukana jossain huipputason kuvajournalismin työpajassa Tanskassa (RARE on kansainvälinen jo nyt!). Menimme tilaisuuden jälkeen lounastamaan erääseen tunnelmalliseen vietnamilaiseen ravintolaan. Olimme ainoat asiakkaat, ja tilan valaisi sisäpihan ikkunoista tulviva, vastakkaisista vanhoista rakennuksista heijastuva valo. Ruoka maistui uskomattoman ihanalta ja kun tarkkailin meitä siinä pöydässä, huomasin kaikkien silmien sädehtivän. Keskustelu kupli ja mä näin tosi pitkälle. Pidemmälle kuin koskaan aiemmin.
RARE Median ensimmäisen blogitekstin kirjoittivat projektin suunnittelija Orna Ben Lulu ja projektin vetäjä Vilma “HEFE” Rimpelä.
