Olavi Toivainen ja Sami Pippuri. Kuva Ida Pimenoff.

Sarjassamme Uutisraivaaja-alumni kysymme vanhojen UR-finalistien kisamuistoja, ja otamme selvää, mitä heille kuuluu nyt.

Vuoden 2015 Uutisraivaaja-finalisti Topicalio kertoo yleisfiiliksen kilpailusta olevan todella hyvä. Tiimi kehitti paikallispolitiikkaan keskittyvää hyperlokaalia mediaa. Olavi Toivainen ja Sami Pippuri vastasivat kysymyksiimme, Topicaliossa mukana oli myös Lauri Svan.

Mitä projektille ja tiimiläisille on tapahtunut Uutisraivaajan jälkeen?

Topicalio-tiimin jäsenet tekevät erilaisia ohjelmistoprojekteja ammatikseen. Hyvä menestys jätti kipinän aihealueeseen – palkintosijan kuitenkin jäätyä haaveeksi tiimiläisten fokus on ollut muissa hankkeissa.

Mitä teille on jäänyt päällimmäisenä mieleen Uutisraivaajasta, millainen kokemus se oli?

Uutisraivaaja-kilpailu oli mielenkiintoinen mahdollisuus kurkistaa sekä media-alan, että Topicalio:n aiheen myötä politiikan kulisseihin. Kilpailu oli hyvin järjestetty, siitä viestittiin ammattitaitoisesti ja sen tempo oli sopiva. Media-alan problematiikan valottamista olisi voinut olla enemmänkin – hyöty voisi olla molemminpuolinen. Sekä tiimille, että kilpailun taustajoukoille.

Millainen vaikutus kilpailulla oli urapoluillenne ja ammatilliseen asenteeseenne?

Kuten kaikki työt, joiden lopputuloksesta voisi olla ylpeä – tämäkin projekti on toiminut hyvänä referenssinä eri hankkeiden neuvotteluvaiheessa.

Miten Uutisraivaaja ohjasi innovointianne, olisiko projekti toteutunut ilman kisaa?

Vaikka idea oli olemassa jo ennen kisaa, tuskin olisimme saaneet kimmoketta kääriä hihoja ja todella toteuttaa toimiva demonstraatio ilman kisan tarjoamaa viitekehystä aikatauluineen.

Tärkein oppi Uutisraivaajasta?

Opimme paljon mielenkiintoista paikallispolitiikan saralta. Esimerkiksi siitä, kuinka hankkeita valmistellaan ja missä muodoissa politiikan päättäjät osallistuvat tähän.

Suurin moka jonka olet tehnyt mediainnovaatioiden parissa?

Emme ehkä ole yrittäneet vielä tarpeeksi. Media-ala on mielenkiintoinen – toivomme vielä pystyvämme panostamaan alalla niin, että myös virheiden mittakaavat ovat mokien luokkaa.

Vapaa sana ja terveiset nykyisille finalisteille.

Uutisraivaaja-kisan takana olevien ammattilaisten osaamista kannattaa todella hyödyntää. Vastaavasti tiimeille saattaisi kannattaa vielä paremmin avata sitä, millä tavoitteilla säätiö on liikkeellä. Näin odotukset saattaisivat kohdata paremmin. Mielestämme pelkoa hankkeiden vääränlaisesta kohdistumisesta kilpailun kriteereihin ei ole.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment