“Menestyneen yrityksen luomiseen menee kauemmin kuin olympialaisiin valmistautumiseen. Vuosia”, sanoi Uutisraivaaja-voittaja ja Kyrö Distillery Companyn perustaja Mikko Koskinen Uutisraivaaja-leirillä syksyllä 2014. Tai ainakin hän sanoi suunnilleen niin. Tarkkoja sanankäänteitä on vaikea muistaa.
Samalla leirillä sai alkunsa idea podcastien tuotantoyhtiöstä ja jakelukanavasta, jonka nimesimme myöhemmin Aatokseksi.
Edellisen Uutisraivaaja-kilpailun jälkeen projektimme on elänyt välillä myös hiljaiseloa, mutta ajatus palvelun suhteen on koko ajan kirkastunut ja sen eteen on tehty töitä. Keväällä 2016 projekti sai todellisen sysäyksen eteenpäin, kun Googlen Digital News Initiative päätti rahoittaa ideamme pilotointia. Sitä varten olemme tällä hetkellä koodaamassa palvelun alustaa sekä tuottamassa viittä podcast-sarjaa, jotka julkaistaan ennen kesää.
Uusien asioiden kokeilemisessa tarvitaan palautetta ja rohkaisua. Siksi olemme hyvin innoissamme siitä, että meidät valittiin Uutisraivaajan viisi kuukautta kestävälle finaalikaudelle, jonka aikana saamme neuvoja kilpailun mentoreilta. Kiitos Helsingin Sanomain säätiölle sekä Uutisraivaaja-kisan tuomaristolle finaalipaikasta ja luottamuksesta.
Finaalikaudella jatkamme Aatoksen kehittämistä intohimoisesti. Tuomaristo kannusti meitä toteuttamaan seuraavan viiden kuukauden aikana mahdollisimman paljon ja mahdollisimman erilaista sisältöä. Meillä on tällä hetkellä monta eri tuotantoa käynnissä ja nyt harkitsemme, mitä voisimme tehdä vielä lisää. Kuluneen viikon aikana on muun muassa äänitetty podcast-sarjaa yliluonnollisista ilmiöistä. (Sarjan tunnelmaa voi aistia oheisesta kuvasta). Sarjaa tekevät tiimimme tuottaja ja journalisti Arttu Seppänen yhdessä Sarkamedian Elias Lahtisen ja Emilia Kangasluoman kanssa. Sarja valmistuu huhtikuun aikana, jonka jälkeen sitä esitellään testiryhmälle.
Aatos on synonyymi ajatukselle ja oivallukselle. Vaikka ideoita syntyy myös hetkessä – tai yhtenä viikonloppuna Uutisraivaaja-leirillä – hyvän aatoksen kypsyttely joksikin valmiiksi vaatii aikaa. Nyt on juuri oikea aika kehittää suomalaista podcast-kulttuuria. Seuraavassa postauksessa kerromme, miten etenemme tässä tavoitteessa.
Aatos on uusi, kokeilunhaluinen podcastien tuotantoyhtiö ja jakelukanava. Aatoksen sisältö on laadukasta, äänimaisemaltaan suunniteltua audiojournalismia. Aatos myös on podcastien yhteisö: sisällöllä, tapahtumilla ja somen avulla rakennamme podcastien ystävistä koostuvaa verkostoa. Tiimin jäsenet ovat Emmi Skytén, Arttu Seppänen, Niko Isojärvi ja Leena Alanko.