“Kuka on vähän kuin sähköhammasharja: vasta saatuasi sen tajuat, ettet voi elää ilman.”
Törmäsimme Mikael Jungneriin Slushissa, kiitos hänelle jännittävästä vertauskuvasta. Kukan loppusyksyyn on kuulunut useita muitakin mielenkiintoisia kohtaamisia.
Syksyä on rytmittänyt Sitran vaikuttavuuskiihdyttämö. Koulutuksen myötä olemme alkaneet mallintaa ja mitata Kukan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja käyttää sitä hyödyksi myös palvelumuotoilussa ja liiketoimintamallin kehittämisessä. Eri asiantuntijaorganisaatioiden vetämät valmennukset ovat auttaneet myös kannattavan ansaintalogiikan rakentamisessa ja tarjonneet mahdollisuuden kysyä eri alojen asiantuntijoilta neuvoa milloin vain. Mentoriapu Demos Helsingiltä, Sitralta ja Owal Groupilta on ollut kullanarvoista.
Vaikuttavuuskiihdyttämön ja Slushin lisäksi mielenkiintoisia kohtaamisia on syntynyt esimerkiksi Kukan kehittämisestä kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa.
Marraskuussa Aalto-yliopiston International Design Business Management -ohjelman opiskelijat työstivät Kukan liiketoimintamallia. Päivän workshop oli antoisa kokemus: kansainvälinen, parinkymmenen hengen joukko eri alojen osaajia kehitti Kukan liiketoimintamallia muutamasta eri näkökulmasta. Kiitos päivästä IDBM-ohjelman opiskelijoille ja joukkoa luotsaavalle professori Mikko Korialle!
Tapasimme marraskuussa myös Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelijoita. Keskustelua syntyi erityisesti toimittajan työn haasteista, asiantuntijoiden asemasta mediassa ja kommunikaatiosta toimittajan ja asiantuntijan välillä. Saimme palautetta myös siitä, kuinka apu asiantuntijoiden löytämiseen on erittäin tervetullutta myös toimittajan uraa aloitteleville, joilla omat verkostot asiantuntijoihin eivät vielä ole vahvat.
Syksyn aikana olemme suunnitelleet sopivaa tiimiä kehittämään Kukaa kokopäiväisesti ja hakeneet vahvistusta myös ulkopuolelta. Median ja startup-maailman parissa työskennellyt Stina hyppäsi Kukan kelkkaan marraskuussa ja koodarit Samuli ja Janne aloittavat Kukan seuraavan pilottiversion koodaamisen tammikuussa.
Meidät löytää nykyään Vaasankadulta Made in Kallion tiloista. Tervetuloa tänne kahville ja meitä moikkaamaan!
Toivottaa Kuka eli Mari, Iris, Ville, Jaakko ja Tuomas