Viimeisessä blogipostauksessamme Uutisraivaaja­-finalisteina esittelemme kaksi tärkeintä finalistikauden aikana oppimaamme asiaa.

Ihmiset haluavat auttaa

Uutisraivaaja­-mentorit kannustivat voimakkaasti tapaamaan ihmisiä. Tapasimmekin finalistikauden aikana lukemattomia asiantuntijoita. Kukaan ei kieltäytynyt tapaamisesta. Ei edes epäsuorasti jättämällä vastaamatta sähköpostitse lähetettyyn kutsuun.

Iltalehti lähti empimättä mukaan ehdottamaamme Lucify-­kokeiluun. Kiikarissamme ollut graafikko järjesti aikaa Lucifyn visuaalisen ilmeen suunnitteluun. Toivovamme muusikko teki mielellään esittelyvideon audiotuotannon.

Graafikolle ja audiotuottajalle maksoimme toki korvauksen. Lukemattomat ihmiset kuitenkin antoivat arvokasta aikaansa meille ilman mitään korvausta. Iltalehti jopa kasasi projektiryhmän Lucify­-kokeilun toteuttamiseksi. Viestintätoimisto mainosti Lucifyta spontaanisti Helsingin kaupungille. Ja niin edelleen.

Finalistikauden aikana arkailimme pyytää pieniäkin asioita ulkopuolisilta. Jatkossa pyydämme apua rohkeammin. Halukkuutta on yllättävän paljon, ainakin Lucifyn ollessa kyseessä.

Palautteen ottaminen vastaan

Tärkein asia, jonka finalistikauden aikana opimme, on palautteen ottaminen vastaan. Havahduimme Uutisraivaaja­-kilpailun semifinaalivaiheessa siihen, kuinka huonoja siinä olimme. Ryhdyimme väittelyihin sen sijaan, että kuuntelisimme. Yön yli nukuttuamme mietimme palautetta uudestaan. Silloin yleensä tajusimme, kuinka hyviä neuvot itseasiassa olivat.

Otimme asiassa kehittymisen finalistikauden teemaksi. Lähtökohtana oli se, että pyrimme yksinkertaisesti ymmärtämään palautteen antajan näkökulman mahdollisimman hyvin. Johtopäätökset tekisimme myöhemmin. Finalistikausi oli siitä mainio tilaisuus harjoitteluun, että eri asiantuntijoiden palaute oli oikeastaan poikkeuksetta erittäin laadukasta.

Olemmekin finalistikauden lopulla saaneet myönteistä palautetta siitä, että otamme palautetta hyvin vastaan. Se on vain yksi asia, jonka suhteen olemme kehittyneet Uutisraivaaja-­kilpailun ansiosta!

Lucify eli Ville, Juho ja Juuso

Lucify auttaa julkaisijoita tekemään sisällöistään lukijoille relevantteja niihin upotettavien vuorovaikutteisten komponenttien avulla.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment