Long Play aloitti toimintansa vuonna 2012 vain 500 euron alkupääomalla.
Sillä maksettiin ensimmäisen jutun kuvittajalle ja hankittiin flaijereita ja rintanappeja lanseerausbileisiin. Niiden kautta lukijoita ohjattiin kolmansien osapuolien kauppoihin, kuten Elisan sähkökirjakauppaan ja Readberry-palveluun, jotka myivät juttujamme e-kirjoina.
Koko muu taustaprosessi tehtiin kahdeksan perustajajäsenen talkootyöllä. Kokoukset pidettiin baarissa työpäivien päätteeksi, loppu yhteydenpito hoidettiin Facebookin chatissa. Vuoden lähestyessä loppuaan lähetettyjä viestejä oli liki 30 000. Päätökset tehtiin demokraattisesti jonkinlaisella huutoäänestyksellä. Kaikki tekivät kaikkea.
Työ tuotti hyviä tuloksia siihen nähden, että kyseessä oli nuoren yrityksemme ensimmäinen vuosi. Riittävä määrä lukijoita löysi meidät ja oli valmis maksamaan jutuista niin paljon, että pystyimme maksamaan juttujen kustannukset tulovirralla. Myyntitulojen ja opetusministeriön pienen apurahan turvin pystyimme maksamaan oman myyntialustamme suunnittelun ja koodauksen. Samaan aikaan meillä oli ajatuksia siitä, että malliamme voisi viedä ulkomaille tai vähintäänkin alkaa tehdä yhteistyötä myös ulkomaisten tekijöiden kanssa – kenties kääntää juttuja englanniksi.
Uutisraivaaja-kisan voitto muutti melkein kaiken. Nyt meillä on varaa vähentää talkootyötuntien määrää. Voimme käyttää rahaa ja aikaa markkinointiin ja alustan kehittämiseen ja kaikkeen, mihin sitä nyt on järkevää käyttää. Tarkoitus ei ole jäädä harrastustoiminnaksi, joka pyörii juuri ja juuri omillaan, eikä kehity tai muuksi muutu. Ei: tästä pitää tulla oikeaa bisnestä, joka mahdollistaa kasvun ja sitä kautta laadukkaamman ja monimuotoisemman journalismin tuottamisen.
Edessä on kuitenkin yhä iso kysymys: miten tästä tehdään kasvavaa bisnestä?
Neuvoja voi onneksi kysyä, kun ei itse tiedä. Saimmekin helposti puhuttua mukaan ihmisiä, joilla on vankkaa kokemusta mobiilibisneksestä ja journalismista sen kuuluisan murroksen keskellä. Pian kävi ilmi, että kellään ei ole valmiita vastauksia. On vain hyviä arvauksia, ja nekin menevät osin ristiin keskenään. Piti siis itse laskea mahdollisia skenaarioita ja niiden oletettuja tulovirtoja, miettiä, käyttääkö rahaa digimarkkinointiin vai tehdäkö enemmän ja/tai parempia sisältöjä, jotka toimivat samalla markkinointina.
Lyhyesti: meidän piti tehdä strategia. Ymmärsimme, että kaikki eivät voi enää tehdä kaikkea. Siispä organisaatiouudistus! Jaoimme vastuita ja lopetimme hauskat iltakokoukset, joissa asialistalla olivat olleet, no, kaikki maailman asiat. Ja tiedättekö mitä? Tämä on ollut ihan mahtavaa. Organisaatiouudistus on otettu lämpimästi vastaan. Strategia alkaa valmistua ja sen tausta-ajatus on simppeli: turha jäädä vain Suomeen, kun kerran internetissä toimitaan.
Vain yksi asia herätti närää: kukaan ei suostunut olemaan osa organisaatiota, jossa on ”tiimejä”. Niinpä otimme mallia muista vastavirtaan kulkijoista, jotka aikovat järkyttää olemassolevia rakenteita. Tiimimme nimettiin ”soluiksi”.
Kirjoittanut Riku Siivonen