Palo Alto, Menlo Park, Mountain View, Cupertino, Stanford. Nimet Bay Arean kartalla tuntuvat lähes myyttisiltä kaltaiselleni nörtille joka on pikkupojasta saakka innostuneesti kuluttanut informaatioteknologian tuotteita ja palveluita 80-luvun kotitietokoneista ja peleistä tämän päivän tabletteihin ja pilvipalveluihin. Ja nyt nuo nörttimytologian suurista tarinoista tutut nimet ovat aivan tuossa, lähes kosketuksen päässä: kylteissä katujen yllä, logoissa rakennusten seinissä, Googlen reittioppaan mukaan lyhyen automatkan päässä ellei jopa ihan kulman takana. Ja tuo jotenkin kovin tutun näköinen tyyppi Starbucksin naapuripöydässä taisi sittenkin olla Applen Tim Cook.
Olen täällä osana Uutisraivaajan finalistien Piilaakson & San Franciscon kiertuetta. Ehkä hieman toisin kuin monilla muilla kiertueen osallistujilla, minulla ei ole tarkkaa tavoitetta saati sitten agendaa matkalle: tarkoitus on ennen kaikkea olla avoimin mielin liikkeellä, valmiina innostumaan ja inspiroitumaan niin ilmapiiristä kuin ihmisistä (ja miksei ilmastostakin) – ja ammentaa tästä kaikesta omaan projektiin kotiin palattua. Tämä kirjoitus on jonkinlainen ääneenajatteleva essee, yritys summata matkaa tuoreeltaan paluulennon aikana.
Digiajan Firenze
Modernin internetin perusteet luotiin akateemisissa piireissä Sveitsin puolueettomalla maaperällä, mutta sen nykyisestä rönsyilevän vuolaasta ekosysteemistä valtaosa on rakennettu täällä, kapitalismin kehdossa ja voittoa tavoitellen. Google, Facebook, Mozilla, Twitter, Apple, Adobe, Intel, Cisco, Instagram, eBay, Hewlett-Packard, Yahoo, LinkedIn, Yelp, Verisign, PayPal, Netflix. Päivittäin käyttämistämme digitaalisista laitteista, ohjelmistoista ja palveluista valtaosa on peräisin täältä – ja meistä jokainen siis myös osaltaan ruokkii tätä koneistoa.
Piilaakson saavutusten määrä on yhtään tarkemmin ajateltuna suorastaan tolkuton. Nykyistä digitalisoitunutta länsimaista elämäntapaa ei oikeastaan voi kuvitella ilman Piilaaksoa. Tällä pinta-alaltaan metropoli-Helsingin kokoisella alueella syntyi ja jalostui 1970-80 -luvuilla nykyisen digielämän perusyksikkö: henkilökohtainen tietokone siihen liittyvine ohjelmistoineen ja oheislaitteineen. Sittemmin painopiste (sekä täällä että koko digitaalisessa ekosysteemissä) on siirtynyt selkeämmin ohjelmistoihin, webbipalveluihin ja applikaatioihin, mutta esimerkiksi Apple jatkaa täällä edelleen uusia polkuja aukovien laitteiden kehitystyötä.
Piilaakso on digitaaliselle ajalle kuin Firenze renessanssille: maailmanhistoriallisesti uniikki aika & paikka jossa valtavat määrät yhtäältä älyllistä ja toisaalta rahallista kapitaalia kohtaavat. Niiden törmätessä syntyy ennennäkemättömiä luomuksia – ja viimekädessä taas lisää rahaa. Täällä mille tahansa hyvälle idealle on löydettävissä rahoitusta, tarvittaessa pöyristyttäviäkin määriä. Jopa non-profit hankkeille rahaa on jaossa summia joista Suomessa voidaan vain unelmoida. Älyllisen ja rahallisen kapitaalin kohtaaminen Piilaaksossa tapahtuu tarkkaan hiotun, tehokkuusajattelun ohjaaman formaatin mukaisesti: riskisijoittajat, venture capitalistit, VCt kuuntelevat startup-yrittäjien liikeideoita eri tilaisuuksissa ja tilanteissa muutaman minuutin presentaatioissa, pitcheissä. Tässä ajassa yrittäjän on vakuutettava sijoittaja siitä että juuri tämä idea tuhansien ja taas tuhansien muiden joukosta on juuri se johon sijoittajan kannattaisi mielenkiintonsa suunnata ja investoida aluksi ainakin omaa aikaansa tarkempiin keskusteluihin. Tinkimättömän ytimekäs viestintä, sujuvat esiintymistaidot ja koukuttava tarinankerronta nousevat lähes yhtä tärkeään rooliin kuin varsinainen alkuperäinen idea.
Vaikka Piilaakson aikaansaannokset ovat voluumiltaan kiistattomat, tässä tiukassa formaatissa on kuitenkin omat ongelmansa. Malli saattaa ohjata yliyksinkertaistamaan monimutkaisia haasteita pitchaus-vaiheessa ja yrityksen myyntiin tai listautumiseen tähtäävä exit-tavoite saattaa johtaa lyhytjänteiseen ajatteluun yrityksen toiminnan käynnistyttyä. Tämä kritiikki olisi helppo kuitata perisuomalaisena nurinana, mutta mielenkiintoista kyllä se tuli Piilaakson innovatiivisimmasta ytimestä: Google Self Driving Cars -yksikön vetäjältä Seval Ozilta. Hänen sanomansa oli se, että älkää antako ahtaan startup-mallin ohjata toimintaanne liikaa – muistakaa pitää yllä riittävän suurta (jopa naurettavan suurta!) visiota siitä mitä yrityksenne on oikeasti tekemässä. Esimerkiksi Googlen korkean tason tavoite on aina ollut kerätä kaikki maailman tieto ja jakaa sitä tasapuolisesti kaikille. Tämän suuruusluokan missio ei vanhene kvartaalissa tai edes vuosikymmenessä, ja se mahdollistaa siten myös liiketoiminnan painopisteiden muutokset missiosta tinkimättä ulkopuolisen maailman muuttuessa – mikä viimekädessä johtaa pitkäjänteisesti kannattavaan liiketoimintaan.
Ihmispartikkeleiden hiukkaskiihdytin & nuorten aikuisten Disneyland
Älyllistä kapitaalia ruokkii alueen yliopistoista erityisesti Stanford. Se on opiskelijoiden täyden palvelun talona ja valtavine, puistomaisine kampusalueineen eräänlainen rikkaiden nuorten älyllinen Disneyland – paikka jossa voi muutaman vuoden vapaasti toteuttaa älyllisiä fantasioitaan, vanhempien rahoilla ($60.000/vuosi). Haluaisitko opiskella eksoottisen vuoristoheimon uhanalaista kieltä? Onnistuu, Stanford etsii ja palkkaa kielen asiantuntijan ihan vaan sinulle ja viidelle opiskelukaverillesi. Tai miltä kuulostaisi Nobel-palkitun kvanttifyysikon kurssi kevätlukukaudeksi? Löytyy naapurirakennuksesta, sinne vaan. Erityisen hienolta Stanfordin toimintamallissa kuulostaa ajatus siitä että parhaat ideat syntyvät yllättävistä törmäyksistä. Opiskelijoilla ei siksi ole paineita valita pääainetta heti opintojen alussa, ja sen löydyttyäkin kaikkia kannustetaan suorittamaan kursseja myös täysin oman alueen ulkopuolelta jotta näitä törmäyksiä syntyisi. Siis täysin vastakkainen tilanne kuin suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa, jossa opiskelijoita patistetaan nopeaan ja kapeaan liukuhihnatutkintoon.
Myös San Francisco kaupunkina tuntuisi olevan jonkinlainen ihmispartikkeleiden hiukkaskiihdytin jossa eri kulttuureista tulevat ihmiset törmäilevät toisiinsa ja synnyttävät aivan uusia ideoita niin ruokalajien, taiteiden tai applikaatioiden saralla. Kulttuurien kirjo on ainakin katukuvan perusteella vieläkin värikkäämpi kuin perinteisesti sulatusuuniksi kutsutussa New Yorkissa. Samasta korttelista saattaa löytyä etiopialainen vegeravintola, meksikolaisiin paininaamioihin erikoistunut myymälä ja tämän hetken kuumin mobiilistartup-yritys.
Valoa ja energiaa
Kun alueen startup-scenen ihmisiä tapaa, ei enää oikeastaan ihmettelekään sitä miten täällä saadaan niin paljon aikaan. Kaikki tuntuvat suorastaan pursuavan energiaa, intoa ja ideoita – palava halu tehdä juuri tätä omaa juttua paistaa läpi päällimmäisenä. Ihmisten ja ajatusten törmäämisen arvostaminen taitaa näkyä myös täkäläisessä startup-scenessä jakamisen ja auttamisen kulttuurina: kynnys uusien ihmisten tapaamiseen on matalalla, heidän ajatuksiaan halutaan kuunnella. Omia ideoita ei myöskään mustasukkaiseisti pantata, vaan ne laitetaan varsin avoimesti kiertoon toivoen että ne jalustuvat ja hiotuvat törmätessään muiden ideoihin. Tämä ihmisten energisyys ja idearikkaus yhdistettynä jo lähtökohtaisestikin iloisen innokkaaseen amerikkalaiseen olemukseen on suomalaisesta näkökulmasta lähes hengästyttävää ainakin isoina annoksina.
Suomalaisena ei voi myöskään olla miettämättä mikä osansa tässä kaikessa luovuuden kukoistamisessa on ilmastolla. Se on Piilakson tuntumassa Kaliforniassa nimittäin aika lailla ideaali ihmisapinalle lajityypilliseen käyttäytymiseen ja ravinnon tuottamiseen, muistuttaen suurinpiirtein ympäri vuoden hienoa suomalaista kesäpäivää – ei paahtavan kuumaa, mutta juuri sopivan lämmintä ja suurimman osan ajasta aurinkoista. Olisiko jopa niin yksioikoisesti että että kun aikaa ja energiaa ei tarvitse käyttää pakkasen, rännän tai vihmovan sateen kanssa taisteluun, kapasiteettia voi käyttää enemmän uusien asioiden synnyttämiseen?
Teksti ja kuvat: Nearhood- tiimin Miemo Penttinen