Ei ole kovin kauan siitä, kun verkkotoimittajia opetettiin pitämään juttunsa yhden ruudunmitan pituisena. Ihmiset eivät kuulemma jaksaisi skrollata sivua alaspäin.
Nyt pitkä ja perusteellinen verkkojournalismi on yhtäkkiä trendikästä. Muodin edelläkävijöihin kuuluvat omaa tuotantoaan julkaisevat Byliner ja The Atavist sekä aikakauslehdissä vuosien varrella julkaistuja lukujuttuja suosittelevat Longform.org ja Longreads. Kuten trendit usein, tämäkin on lähtöisin Yhdysvalloista.
Olen listannut neljä syytä pitkän journalismin (longformille ei ole toistaiseksi keksitty hyvää suomennosta) nousulle:
1. Se ei koskaan ollut out. Kustantajilla vain oli virheellinen käsitys verkosta paperia viihteellisempänä mediana, josta lukijat haluavat vain nopeaa ja lyhyttä. Se oli lukijoiden aliarviointia.
Pelkkien klikkausten laskeminen on vanhanaikaista. Se ei kerro juurikaan siitä, mitä käyttäjät todella haluavat. Nykyään käytössä on monipuolisempaa analytiikkaa, joka näyttää, miten kauan lukija viihtyy jutun parissa ja miten hyvin hän sen lukee. Forbesin Lewis DVorkin osoittaa, että pitkien juttujen verkkosuosio on tullut yllätyksenä lähinnä kustantajille. Lukijat ovat aina halunneet sekä nopeita uutisia että syvällistä analyysia.
Moni tunnettu aikakauslehti – kuten The Atlantic, New Yorker tai Vanity Fair – julkaisee nykyään paljon pitkiä artikkeleita myös verkossa. Ne ovat usein luetuinta sisältöä myös New York Timesin ja Suomen Kuvalehden sivuilla.
2. Luku- ja tablettilaitteiden yleistyminen. Uudet kevyet ja helppokäyttöiset laitteet ovat kuin tehtyjä pitkän journalismin lukemiseen. Olemme päätelleet, että lukukokemuksesta on hyvä tehdä rauhallinen ja häiriötön: kun lukija on jo maksanut jutusta ja ladannut sen, hän ei tarvitse hyperlinkkien viidakkoa, tekstinostoja, pikkukuvia tai vilkkuvaloja jatkaakseen lukemista.
Itse luen tabletilta Longform.orgin keräämiä juttuja, New York Timesin pitkiä viikonloppujuttuja ja Long Playn kaltaisten single-julkaisijoiden artikkeleita.
3. Hyvien juttujen suosittelu sosiaalisessa mediassa. Lukija ei juurikaan välitä siitä, minkä julkaisun sivuilla hyvä artikkeli on. Hän seuraa kiinnostavaa linkkiä ja lukee, jakaa sen eteenpäin ja keskustelee sisällöstä valitsemallaan foorumilla. Yhä useammin keskustelut käydään Facebookissa ja Twitterissä julkaisun omien sivujen sijaan. Muun muassa tästä syystä Long Playlla ei ole sivuillaan omaa keskustelupalstaa.
4. Ajansiirto-applikaatiot. Read it Later, Instapaper ja muut vastaavat palvelut ovat sovelluksia, joilla kiinnostavan artikkelin voi säästää myöhemmäksi ja lukea vaikka junamatkalla.
Kuten edellä mainitut Byliner ja Atavist, Long Play julkaisee yhden pitkän jutun eli singlen kuussa. Keskitymme tutkivaan journalismiin ja reportaaseihin, mutta emme sulje muita tyylilajeja tai tekotapoja pois. Jutun pituus ei ole itseisarvo, vaan tarinan pitää kantaa koko mittansa verran.
Single, eli meidän tapauksessamme noin 40 000–100 000 merkin mittainen juttu, on uusi journalistinen genre: sen voi nähdä joko todella pitkänä lehtijuttuna tai varsin lyhyenä kirjana. Sinkku antaa mahdollisuuden rauhalliseen kerrontaan ja perusteelliseen taustoittamiseen.
Puhumme myös hitaasta journalismista. Se tarkoittaa tapaa, jolla lähestymme aiheitamme. Yhtä LP:n juttua tehdään vähintään viikkoja, useimmiten kuukausia ja joissain tapauksissa vuosia.
Etsimme aiheita ja näkökulmia sieltä, missä ne eivät ole aivan ilmeisiä ja kaikille tyrkyllä. Joskus palaamme aiheeseen, joka on jäänyt päivittäismedian käsittelyssä kesken. Pekka Himasen tutkimushanke on tästä hyvä esimerkki. Talouselämä uutisoi jo viime vuoden elokuussa, ettei hanketta kilpailutettu, mutta lehdistö jätti aiheen tarkemman tarkastelun väliin. Kun lähdimme kaivelemaan, mielessämme olivat ainakin seuraavat kysymykset: Miksi juuri Pekka Himaselta tilataan toistuvasti valtiollisia tulevaisuusselvityksiä? Millä ansioilla Himanen on päässyt tähän asemaan? Kuka on Pekka Himanen?
Himasen etiikan ja sen jälkeen tehtyjen jatkojuttujen pohjalta käytiin vilkasta keskustelua parin kuukauden ajan. Pääministeri Jyrki Katainen joutui selvittämään toimintaansa perustuslakivaliokunnalle. Aihe noussee uudelleen pintaan, kun hallituksen tulevaisuusselontekoa käsitellään eduskunnassa ja kun Himanen työryhmineen julkaisee lopullisen tutkimuksensa.
Suurin osa LP:n jutuista tuskin nousee valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Emme metsästä skandaaleja, emmekä halua tehdä aihevalintojamme jutun myyvyyden kannalta. Satunnaiset bestsellerit auttavat meitä julkaisemaan myös niitä juttuja, jotka herättävät vähemmän keskustelua, mutta ovat tärkeitä – kuten ihmiskauppa Suomessa.
Long Play on kokeilu, jolla etsitään uutta rahoitusmuotoa journalismin lajeista kalleimmille: tutkivalle journalismille ja muulle paljon toimittajan aikaa vievälle työlle. Kutsumme malliamme suoraksi lukijarahoitukseksi.
Suomesta näyttää onneksi löytyvän ihmisiä, jotka haluavat tukea laatujournalismin tuotantoa kahvikupin hinnalla kuussa. Toivottavasti vielä useampi heistä löytää meidät.
Kirjoittaja: Long Playn Johanna Vehkoo